Kriisinhallintatehtäviin haluavat reserviläiset hakeutuvat ensin toimintavalmiuteen, johon hyväksyttiin viime vuonna yli 2 300 henkilöä. Näistä henkilöistä osa käsketään koulutus- ja ...
Yli 52 000 korkeakoulutettua oli työttömänä vuoden 2024 lopussa. Myös vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys on noussut. Työttömyyden nousussa ei näy taittumisen tai hidastumisen merkkejä.
Ukrainan asevoimien 77. maahanlaskuprikaati kertoo tehneensä ”Lepakko”-lennokeilla useita iskuja venäläisjoukkoja vastaan.
Ilkka Ahtokivi Julkaistu 31.01.2025 | 07:15 Päivitetty 31.01.2025 | 07:15 Politiikka, Talous, Velka Pääministeri ei sulje pois uusia säästö- ja leikkaustoimia, kun hallituskausi lähestyy puoliväliään.
– Ystäväni Euroopassa: Lakatkaa hyperventiloimasta ja ymmärtäkää, että demokratioihimme kohdistuva uhka tulee tosiasiassa Kiinasta, Venäjältä, Iranista ja Pohjois-Koreasta. Muistakaa, että te ...
Hänen mukaansa ”kotitalouksen kestokyvyn rinnalla on karua katsoa Suomen talouden sietokykyä viime vuosien kriiseissä”. Suomi on ainoa Euroopan unionin maa, jonka talous on supistunut viiden vuoden ...
Asia selviää Uutissuomalaisen teettämästä gallupista. Sen mukaan perusterveydenhuollon mainitsi 72 prosenttia vastaajista.
Pohjois-Korean joukkojen osallistuminen Venäjän rinnalla taistelutoimiin on ukrainalaistutkija Alina Hrytsenkon mielestä nähtävä vaarallisena eskalaationa Euroopan suurimmassa sodassa sitten toisen ...
Ajoneuvoon on varattu runsaasti tilaa polttoaineelle. Toimintamatkaksi arvioidaan jopa 7 000 kilometriä. Pelkästään sähköllä voi kulkea 80 kilometriä kerrallaan. Tämän katsotaan tekevän Pioneer X:stä ...
Maanpuolustuskorkeakoulu saa uuden professuurin lahjoitusvaroin. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö on päättänyt tukea geotalouden professuuria 600 000 eurolla.
Hankoon on kuluneella viikolla ajautunut huomattavasti kuolleita silakoita ja kilohaileja. Vain vähän aiemmin oli havaittu, että Hangon rannoille kerääntyy rakeina paakkuuntunutta, valkoista ainetta.
Pietarilainen tuomioistuin on tuominnut 29-vuotiaan ukrainalaisen Ivan Zabavskyn 11 vuodeksi vankeuteen vakoilusta. Asiasta kertoo riippumaton venäläinen uutissivusto Mediazona.