Laskelmien mukaan metsistä tuli päästölähde jo vuonna 2021. Ruotsissa metsien on kuitenkin yhä laskettu nielevän hiiltä.
Äärioikeistolainen Venäjä-mielinen romanialainen poliitikko Călin Georgescu sanoo Ukrainaa fiktiiviseksi valtioksi, ja että sen jakaminen naapurivaltioiden kesken on väistämätöntä, uutisoi European ...
Välineellistetyn maahantulon torjunnan harjoitus LUKKO 25 järjestetään Rajavartiolaitoksen johdolla tammi–maaliskuun aikana. Harjoitus koostuu pääkaupunkiseudulla järjestetystä ...
Valtion menojen voimakas kasvu on heijastunut vähitellen entistä enemmän hintoihin. Inflaatio kiihtyi entisestään viime vuoden lopussa. Venäjän keskuspankin mukaan kuluttajahintojen kausitasoitettu ja ...
– Euroopassa sananvapaus tekee kuolemaa, valitettavasti. Pelko sai vihdoin vallan, Sammallahti kirjoittaa. Salwan Momika oli syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio oli määrä julistaa ...
Tulosten mukaan sääntelyn poistaminen parantaisi palveluiden saatavuutta lähes koko maassa, mutta tietyillä harvaan asutuilla alueilla palvelut voisivat heikentyä. Tutkimustulosten valossa ...
Pohjola Vakuutuksen datan mukaan suomalaisten terveyttä kuormittavat uudet ilmiöt, mutta myös terveydenhuollon ammattilaisten puoleen käännytään aiempaa herkemmin. Terveysvakuutuksista maksetut ...
– Olen tästä eri mieltä kuin pääministeri. Tämän hallituksen tärkein missio on julkisen talouden tasapainottaminen. Jos ...
Ekonomistit arvostelevat Yleisradion juttua Suomen palkkatasosta. Artikkelissa käytettyjä lukuja arvostellaan. Lisäksi ...
Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto päätti torstaisessa kokouksessaan odotetusti laskea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä ...
Opintotuen kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä on arvioinut opintotuen nykytilaa ja keskeisiä opintotuen ...
Tammikuussa dieselin keskihinnan vuosimuutos laski 1,6 prosenttia, bensiini 95:n vuosimuutos nousi 1,7 prosenttia ja bensiini 98:n nousi 1,1 prosenttia. Kevyen polttoöljyn keskihinnan vuosimuutos ...