Suomeen perustetaan uusi trotyylitehdas. Tällä hetkellä ainoa EU-alueella toimiva trotyyli- eli TNT-tehdas on Puolassa. Sen ...
Tanska aikoo laskea perheyritysten osalta perintö- ja lahjaveroa, kertoo Regfollower -sivusto. Uudistuksen tavoitteena on helpottaa perheyritysten omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia ja vähentää ...
Traficomin mukaan nyt havaituissa tapauksissa haittaohjelma on suunnattu erityisesti Android-laitteille ja sitä levittävät sivustot on naamioitu esimerkiksi Google Play-sovelluskauppaa muistuttaviksi.
Ryhmä kykenee myös tarvittaviin henkeä pelastaviin, välittömiin hätätoimenpiteisiin uhka-alueella. Toiminto on Helsingin alueella välittömässä lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden. Ryhmä toimii ...
Suomen Pankin pitkän aikavälin ennusteessa väestön ikääntyminen ja hidas tuottavuuskasvu heikentävät talouskasvua ja julkisen talouden kestävyyttä. Perusskenaariossa BKT kasvaa nopeimmillaan ...
EIP:ltä vaaditaan lisää toimia - Petteri Orpo: Rahoitusta tulisi voida käyttää ammustuotantoon | Verkkouutiset ...
Teollisuusliitto on jättänyt aiemmin kolme lakkovaroitusta teknologiateollisuuteen. Ensimmäinen ilmoitus koski maanantaina 27. tammikuuta alkaneita työtaisteluita, toinen ilmoitus maanantaina 3.
Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto päätti torstaisessa kokouksessaan odotetusti laskea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä ...
Ekonomistit arvostelevat Yleisradion juttua Suomen palkkatasosta. Artikkelissa käytettyjä lukuja arvostellaan. Lisäksi ...
Kyselyn tuloksista selvisi, että nuorista 56,7 prosenttia haluaa enemmän oppitunteja metsässä. Metsässä oppiminen, retket ja konkreettinen tekeminen ovat nuorten ykköstoiveita. Nuoret arvostavat ...
Laskelmien mukaan metsistä tuli päästölähde jo vuonna 2021. Ruotsissa metsien on kuitenkin yhä laskettu nielevän hiiltä.
Äärioikeistolainen Venäjä-mielinen romanialainen poliitikko Călin Georgescu sanoo Ukrainaa fiktiiviseksi valtioksi, ja että sen jakaminen naapurivaltioiden kesken on väistämätöntä, uutisoi European ...